maanantai 17. kesäkuuta 2013

Vauvan viihdekeskus

Jesper 8kk on alkanut liikkumaan kovasti ja tarvitsee jo vähän enemmän huvituksia. Maassa makailu ei riitä tyydyttämään pienen miehen aktiivisuutta eikä isovelikään jaksa kokoaikaa huvittaa. Näin sattumalta vanhan työkaverin luona vieraillessani tällaisen Fisher Pricen Jumperoo -vempeleen ja hyvien suositusten takia metsästin sellaisen heti seuraavana päivänä myös meidän juniorille.



Mitäs tämä laite sitten tekee? No, se on täydellinen vauvan viihdekeskus! Vauva laitetaan istumaan tuonne sisään (siellä on pussi, jossa jalanreiät). Tuo keskihökötys on kiinni joustavilla naruilla tolpissa, joten vauva voi hyppiä siinä. Istuinosa kääntyy joka suuntaan, ja sen ympärillä on kasa erilaisia helistimiä, hyrriä, pyöriä ym vauvaa viihdyttävää jota voi rämpyttää ja hakata. Sitten tästä löytyy vielä musatoiminto - myös off -nappi :). Joo-o, suosittelen kyllä! Sillä saa ostettua itselleen aikaa vaikka sen kahvikupillisen tai meikkauksen ajaksi. Jesper on innoissaan ja jaksaa olla ehkä sen 10minuuttia siinä kerrallaan.

Esikoisen kohdalla olin hyvinkin nirso tällaisia yyberviihdyttäviä leluja kohtaan - ja ehkä vähän vieläkin. Se, ettei kaikki tule valmiina vaan lapsi joutuu käyttämään vähän mielikuvitusta on tietysti se paras juttu. Mut on tää silti vaan niin hyvä, hitsi etten Jonskun aikaan mitään vastaavaa keksinyt!





Tämä meidän Jumperoo löytyi Tori.fi:stä ja kävi hyvä tuuri että vempele on kuin uusi. Katsoin, että Amazonista näitä löytyy uutena ja huuto.netistä sitten lisää käytettyjä. Itse tykkään ostaa mielummin Tori.fi:stä jos vain etsimäni tuote sieltä löytyy. Myyjän kanssa voi neuvotella hinnasta ja muutenkin huuto.netin huutokauppameninki ei oikein ole mun juttu.

Onkos muilla hyviä vinkkejä vauvan tai taaperon viihdytysleluista? Ei niin että nyt ryntäisin niitä lisää haalimaan, mutta ehkä sitten kun tämä jää Jesperille pieneksi.

1 kommentti: